tervehdys taas. marleena oli kommentoinut kesispeleistä, niin ajattelin, että niistähän vois olla ihan hauska kirjottaa jotain. joten tässä tulee. listassa on myös ns seuraleikkejä, joten ei pelkästään korttipelejä tms.
kesispelit (satunnaisessa järjestyksessä eikä lista ole mitenkään täydellinen)
uno
ehkäpä kaikkien kesispelien kuningas, uno. unoa pelattiin ahkerasti kesiksellä jo silloin kun ite kävin riparin (-99) ja sitä pelataan edelleen lähes joka perjantai-ilta. tosin jossain vaiheessa tässä välissä (oletettavasti joskus vuonna 2002 ehkä?) unoa alettiin pelaamaan "saksalaisilla" säännöillä (heidenheimilaisten vieraiden ansiosta kai? korjatkaa jos olen väärässä), jotka tekevät pelistä huomattavasti mielenkiintoisemman ja hauskemman. ennen tätä sääntömuutosta peli oli jopa erittäinkin kuivahko. uno on lepponen peli, mitä ei tarvikaan ottaa yhtään vakavasti (paitsi jos pelaa kaksinpeliä janin kans paras 41 pelistä -systeemillä). eli sopii erittäinkin mukavasti avointen ovien tunnelmaan. tuurielementti on suuri, mutta se ei haittaa, kun kyseessä on leppoinen pelailua keskustelun lomassa.
dalmuti
en tarkkaan muista milloin dalmutia alettiin kesiksellä pelaamaan mutta siitä on joka tapauksessa jo vuosia. en muista kenellä oli ensimmäinen dalmutipakka jota kesiksellä pelattiin, mutta joka tapauksessa peliä on satunnaisen ahkerasti pelattu. myöskin pakkojen määrä on vuosien mittaan lisääntynyt kesiskävijöiden keskuudessa ja sen takia väitän että dalmutin voi lukea "kesispelit" -kategoriaan, vaikka kesiksellä kyseistä peliä ei kaapissa ole.
dalmuti pelinä on ainakin omasta mielestäni erittäin nautittava. korteista eroon pääseminen on looginen tavoite ja pelin säännöt pitävät pelaamisen mielenkiintoisena. myöskin kuningas/varakuningas/varakämä/kämä -elementti antaa peliin leppoisen kilpailun tunteen.
ligretto
ligretto "tuotiin maahan" ja kesikselle aiemminkin mainittujen saksalaisten ystävyyskoululaisten toimesta. joidenkin raahelaisten hankittua kortit pelattiin ligrettoa välillä paljonkin kesiksellä. jos en ihan väärin sano, niin väittäisin että jossain vaiheessa ligreton suosio laantui, mutta nyt se näyttää nauttivan uudelleensyntyneestä suosiosta varsinkin nuorempien kesiskävijöiden keskuudessa. jopa siinä määrin, että nimeltämainitsematon raahen nuorisotyöntekijä on hankkinut kesikselle kaksi ligretto-pakkaa! hyvä hankinta. viime aikaisten kesiskäyntieni perusteella voin todeta, että ligrettoakin pelataan lähes joka perjantai. mielestäni ligretto on parhaimmillaan kun sitä on pelaamassa mahdollisimman moni. noin 7-8 pelaajan peli on jo todella hauska ja sekava ja sitä suuremmilla pelaajamäärillä meininki vain paranee. toki pakko mainita, että peli on myös erittäin hyvä 2-6 pelaajallakin.
fbi
fbikin on aika pakko ottaa tähän listaan mukaan. en muista milloin olisin eka kerran peliä pelannut, mutta on siitäkin aikaa. viimeisin kesiksellä pelaamani fbi on viime kesältä. (huom. joillakin muilla paikkakunnilla pelillä saattaa olla eri nimityksiä. kyseessä on siis kuitenkin peli, missä on mafia, fbi, kyläyhteisö ja joskus satunnaisesti myös muita hahmoja ja jokaisella pelaajalla on jokin hahmo joka pelissä.)
fbi toimii käytännössä aina, kunhan vain on tarpeeksi pelaajia pelaamaan sitä. en nyt oikeen osaa sanoa pelistä mitään. itse tykkään olla kyläyhteisössä ja pohtia ketkä kuuluvat mafiaa. ehkä hauskinta on kuitenkin olla fbi ja yrittää nalkittaa mafia parhaan tahtonsa mukaan.
psykiatri
tämäkin leikki jossain vaiheessa iski itsensä kesikselle, ja sitä onkin monesti hauska leikkiä. itse en koskaan päässyt olemaan psykiatri, mutta monesti olen mukana ollut. tähän kuten fbihinkin tarvitaan hieman enemmän porukkaa ja sen johdosta peliä pelataankin aika satunnaisesti.
norjalainen
nonni, tulipahan tämäkin mieleen :D ei kai tätä pois voi tästä jättää. lähinnä ehkä ripareilla leikitty leikki, joka on jatkanut monesti elämäänsä kesiksellä. leikitään toki edelleenkin lähinnä kesällä pihalla. en oo ite ehkä koskaan elämässä venyny niin paljon kuin leikkiessä norjalaista. nimen alkuperä on edelleen mysteeri. (olen leikkinyt norjalaista myös tampereella eräässä puistossa ja sielläkin leikin nimi oli norjalainen) leikki on omiaan jäänrikkojana esim. riparilla tai jossain muussa porukassa. lähes kaikki tuntuvat pitävän leikistä.
avuton sipuli
tätä en ole ihan viime aikoina huomannu kesiksellä pelattavan. jossain vaiheessa saavutti kulttisuosion, joten otetaan se nyt tähän mukaan. pelissä istutaan ringissä ja keksitään toisilla nimiä siten, että etunimi korvataan sanalla joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimi ja sukunimi vastavaasti. eli itse olisin esim juokseva härkä tms. pelistä tekee hauskan se, että nimi pitää keksiä nopeasti tai muuten joutuu keskelle. keskellä olija taas yrittää päästä takaisin istumaan rinkiin iskemällä vuorossa olevaa pelaajaa esim polveen esim jollai rullalla käärityllä sanomalehdellä. vuoro siirtyy aina sille, joka nimimuunnos sanotaan. reagointi ei aina ole helppoa ja monesti peli keskeytyykin siihen, että kaikki repeävät jonkun heittämällä älyttömälle nimimuunnokselle. tässäkin on hyvä olla vähä enemmän porukkaa että peli on tarpeeksi sekava.
siinäpä näitä, kommentoikaa jos teille tulee lisää mieleen niin voin niistäkin kirjoittaa tai kirjoittakaa te. olisi myös hauska kuulla jos teillä jollakulla on joku hauska muisto joidenkin näiden pelien pelaamisesta. moros!
nice bedding sets
[image: nice bedding sets]
nice bedding sets
Shop AllModern for modern and contemporary Bedding Sets to match your style
and budget. E...
5 years ago